Erään Etelä-Karjalaisen kyläniemen perukoilla on ollut jo vuosisadan ajan maatila, joka kantaa osuvasti omistajien sukunimen mukaan nimeä “Karsikot”. Ennenvanhaan pientä navettaa asuttivat pääasiassa lypsylehmät, mutta mahtui sinne kerrallaan myös suomenhevonen jos toinenkin. Isovanhempien muuttaessa pois juuri ennen meidän perheen lasten syntymää siirtyi meidän köörimme pitämään huolta sukutilasta. Lehmät lahjotettiin naapuriin Nakarin tilalle ja sen hetkinen ainut hevonen, Parma, pidettiin itsellämme. Sillä saivat sekä Isabella että Ilari opetella ratsastamaan ja ajamaan.
Vuosien saatossa suomenhevostemme lukumäärä on vaihdellut yhdestä neljään, mutta karsinoita tallissa on kuitenkin vain kaksi – sillä laidunkautenahan hevosia voi pitää pelloilla niin paljon kuin huvittaa.
Pääsääntöisesti kaikki suomenhevoset mitä meiltä löytyy, ovat omia kasvattejamme ja lähes poikkeuksetta tammoja. Yleensä juhannuksen aikoihin kesällä meille on ollut tapana syntyä suomenhevosvarsa!
Meidän tila toimii ainoastaan kotina eläimillemme ja meille itsellemme, emme järjestä minkäänlaisia kilpailuja eikä meitä voi kutsua hevoskasvattajiksi. Hevosten pito ja muutaman varsan kasvatus on silkkaa harrastusta meille :-)
Karsikoiden tallia alkeellisempaa rakennusta saa hakea pitkään. Vedet kannetaan joka päivä itse Saimaasta, kaurat heitetään maahan, omasta pellosta nyhdetään oljet kuivikkeiksi… Kaiken huipuksi tallissa on talvella tosi kylmä (ellei jotakuta perheenjäsentä käy omatunto kolkuttamaan ja tuo sisältä lämmityspatteria talliin) eikä tallia valaise kuin pari heikkoa lamppua. Mutta me pidetään tästä tallista juuri sellaisenaan!
Teidät tervetulleiksi toivottaa,
Heimo-isä ja Seija-äiti, sekä lapset Isabella ja Ilari